Lauhan steriloinnin jälkeen

Ensimmäisen näistä kuvista otin heti Lauhan steriloinnin jälkeen, ja loput myöhemmin. Siksi sillä on tuo laastari mahassa näissä.

Yritin tuossa (joskus loppusyksystä 2015) taltioida hassua momenttia, jossa Lauha muistaakseni nuoli Amigoa. Vetivät sitten heti köllötykseksi kun aloin kuvaamaan... 

Steriloinnista on jo aika kauan aikaa kulunut (noin kolme kuukautta, ts. leikattu marraskuussa), ja kissa on ihan itsensä ja normaalisti ollut kokoajan. Mitään ongelmia ei ollut missään vaiheessa, mitä nyt piti vahtia ettei Lauha revi laastaria irti.
Samalla reissullahan Amppukin pääsi lääkäriin, ja yhden siellä tapahtuneen jutun päätteeksi ei ole ihmekään jos on kissaa vähän järkyttänyt.

Leikkauspökkyrässä kotona.

Elä elä revi sitä laastaria.

Nämä ovat niitä harvoja kuvia, jotka olen ottanut päivänvalossa. Siis nuo sohvakuvat. Sohvat on kans yllättävän hyviä kuvaustaustoja kissoille.

Öhö, en sitte eiliselle (30/1) eli omalle synttäripäivälle julkassu mitään. No jaa, väliä...

Salamalla sohimista

Leikkivän kissan kuvailu on aikamoista tuuripeliä, kuten näkyy. En edes viitsi valita mitään ihmeellisiä asetuksia sellaiseen, joten ratkaisuni on yleensä tuo tylsä ja lattea automaattisalama - en omista mitään oikeita himmentimiä ja tuo talouspaperiröpellys ei pysy aina kiinni, ja ilman sitä P -asetuksen salama polttaa kaiken puhki, joten. Tekninen laatu kärsikööt, mutta saanpahan ainakin viihdearvokkaita kuvia, jos ei muuta.

Lauhahan se arvatenkin on näissä sählääjänä. Ja mie husimassa siveltimellä ja kamerassa.

Otin tosin salaman pois päältäkin välillä, jotta saan kahdenlaisia tallenteita.

"GIVE ME YOUR PAINTBRUSH!!!"

Naama rutussa, mutta vain siksi koska kissat. Lauha mahtuu kokonaan tuosta välistä, ilman mitään tursuamisia.

Miniatyyrigepardi.

Ymmärrykseni loppui tässä vaiheessa. Laiskiaiskissa.

Valitettavasti tämä (vanha) satsi on vain yksi monista. Nykyisin. Pyrin tallentamaan melko paljon näitä tilanteita. Niissä ainakin oppii kuvaamaan arvaamattomasti liikkuvaa, nopeaa eläintä.

Tajusin myös, että onhan yksi sähläystuokio jo julkaistu Kissanketaleissa, mutta ne kuvat otin pikkukameralla. Laatueroja näkyvissä? Joo ei ehkä paljon, kun en ole mikään ammattikuvaaja, mutta itse oikeasti näen sen eron minkä kamera aiheuttaa. Kolmijalan kerahan näistäkin saisi paljon parempia, mutta hei, kissa sählää eikä poseeraa... Eikä sitä kolmijalkaa mahdu edes siirtelemään tässä huoneessa.

Lauhaselfie

Lauha on kissa, jonka voisi kuvitella näiden kuvien perusteella osaavan ottaa selfien. Onneksi ei... En itse omista älypuhelinta tai muita kannettavia nettilaitteita (romuläppäriä lukuunottamatta, mutta sitäkään en käytä nykyään ikinä, oikealla tietokoneella tätä kirjoitan), en käytä somea, enkä missään tapauksessa kuvaa pärstääni. Mitä järkeä siinä olisi?

Kissan kohdalla tajuan sen paremmin, Lauhahan on oikein nätti pieni neitikissa. Ja sitä sietääkin kameralle näyttää. Tosin kissaselfieitä otettaessa edellytetään myös pientä kameran uhraamista, koska se oikein huutaa kimppuun käymistä. Objektiiviparka onkin jo tehnyt paljon tuttavuutta kynsien kanssa.

Laatu ei näissä olekaan taas mikään kummoinen, vaikka järkkärillä otinkin. Asetuksena automaatti. Menin vaan ja räpsin kuvia kun kissa oli niin hauska.

Ja ei nämä järkkärikuvat tähän lopu... Onneksi. Mutta niiden lataaminen blogiin vie enempi aikaa koon takia, vaikkeivät nämä valtavan isoja olekaan.

Niin ja tämän postauksen kuvat ovat toki jo vaaaanhoja. Blogi vaan on hyvin uusi. 

Hyeenankatse

Nyt keksin nimityksen sille oudolle "mustasilmätuijotukselle" jota Lauha harjoittaa: hyeenakatse. Sen ilme muistuttaa silloin hyeenaa.

Nyt tulee sitten kerrankin oikeita kuvia eikä tuollaisia kohinamössöjä, koska nämä on otettu järkkärillä - ja nimenomaan niin, että yritin samaan aikaan taltioida tuota hyeenankatsetta ja myös saada kuvista luovia. Säädin värejä ja ties mitä, ja halusin sen lukuvalonkellertävän sävyn ihan välttämäti näihin. Kuvat eivät ole mitään uusia, mutta en ole blogittanut niitä (kaikkia) vielä kertaakaan, joten nyt se on tehtävä.
Kuvatessa otin asetukseksi P ja sieltä Picture Control > värikäs. Säädin värit suht tujuiksi ja roplasin vielä valkotasapainosta sävyn lämpimäksi, ja kontrastiakin lienee melko paljon. Ihme että edes muistan tämän, mutta kai se on pakko kun oppii ilman mitään muistisääntöjä kuvaamaan melko usein samoilla settingeillä. Jos en käytä P:tä, käytän automaattia, ja automaatti taas ei koskaan ole mikään huippuhyvä "luoviin" kuviin.

Jälkikäsittelyn pidän aina mahdollisimman vähissä, eikä näistäkään jokaiselle ole tehty yhtään mitään. Korkeintaan laitan hippusen lisää kontrastia (siis vahvistan valoja lähinnä) ja vähän cropattu, terävöintiäkään en nykyään jaksa harrastaa kun se vaan tekee kuvista liian räikeitä miu silmille. 

No kahtokee, se on nätti kissa, siitä saa otettua vaan joko hyviä tai huvittavia kuvia.

Ensimmäinen kuva satsista; säädin asetuksia enemmän tämän jälkeen.

Hän kyttäsi mitä ihminen tekee.

Figaro teki tätä kanssa, eli kurkki laidan ali.

Hyeenankatseen salaisuus on iso sivellin.

Tässä se on: hyeenankatse. Kuvana ei mikään huippu (joidenkin mielestä) mutta kelpaa.

Pupillit voi nähdä jos huolella katsoo, se voi lisätä hihitysastetta.

Lisää järkkiskuvia olisi tulossa, ja onkin. Kansioissa on vanhoja kuvia ajalta, kun Figaro vielä eli, onneksi. Ei lopu matsku kesken ihan äkkiä!

Olen myös vähän näpelöinyt blogin ulkoasua, kun itseäni rupesi vaivaamaan se fontti. Nyt se on ehkä hiukka tylsä mutta ainakin sitä on helppo lukea; tekstin näköistä tekstiä... Liikaa kikkailua ei ehkä kannattas harrastaa minkään blogien kanssa.