 |
| Kannattaa yrittää kuvata tilanne aina ennen sen tapahtumista. |
Nää on sitte kaikki tietysti leikattuja, ei siitä huolta.
AMIGO
- Mvk maatiaiskissakolli, synt. 2004.
Vanha, vähän ylipainoinen möllykkä. Ikä alkaa jo painaa ja terveyskin on menossa sen mukaiseksi. Luonne oikein hyvä, mitä nyt melko arka ja laiska, mutta kiltti se on. Mene syömään kinkkuleipiä sohvalla töllön ääressä ja tästä tulee paras kaverisi siitä eteenpäin, jos jaat sen kanssa leipäsi. Amppu ei ole sylikissa, mutta tykkää loikoa vieressä kehräten ja saattaa nukahtaakin siihen, selällään tai kyljellään. Amigo osaa myös kuorsata niin kovaa että se kuuluu kaikkien laitteiden hurinan läpi toiseen huoneeseen asti. Sillä on tapana kans molista pitkin öitä, kerjätä ruokaa näkyvästi ja kuuluvasti ja tykkääpä hän myös juoda vettä hanasta.
Lempilelu: Mahdollisimman paljon lintua tai jyrsijää muistuttavat lelut. Mielenkiinto ei kestä kauaa, joten lelun tulee muistuttaa oikeaa saaliseläintä.
Ihmisillä, jotka näkevät tämän kissan ensimmäistä kertaa, on tapana kysellä mitä sen hännälle on sattunut. Mokoma on vaan syntynyt kippurahännällä (kissan häntämutka), eli sille ei suoranaisesti ole käynyt mitään.
LAUHA
- Ruskeatabby maatiaistyttö, synt. 2015.
Lauha pikkuinen tuli meille kesällä 2015, kun keväällä kissani Figaro - Amigon veli - piti lopettaa. Kasvattajan mukaan pentu oli vissiin tosi rauhallinen ja arempi kuin sisarensa (tms, vaikea muistaa), mutta kotona parin viikon päästä todettiin että ei tuo typsy ainakaan arka ja rauhallinen ole. Amigo on HUOMATTAVASTI arempi ja rauhallisempi. Lauha on rohkein kissa jonka olen tavannut, koirankin kanssa se yritti aika äkkiä leikkiä mutta Musca ressukka vaan pakeni sitä. Vielä isomman osan leluna sai Amigo, joka osuu edelleen usein pikkulikan painikaveriksi, tosin ilman omaa aloitettaan (Amppua ei voi vähempää kiinnostaa). Lauha taitaa esiintyä blogissa kollia enemmän riehakkaan luonteensa ansiosta (toki, sehän on vasta nuori), ja koska haluan tallentaa sen sekoiluja mahdollisimman paljon.
Lempilelu: Laaseri, sitä punaista täplääkään ei tarvitse nähdä koska pelkkä kilinä riittää herättimeksi. Lauha myös saalistaa narumaisia asioita tilapsuuden tullen.
Nyt kun Lauha alkaa olla jo aikuisen kissan näköinen ja kokoinen, olen ihan hulluna sen häntään ja superpehmeään turkkiin. Osasyynä on varmasti jokapäiväinen ulkotarhailu, jota kumpikin näistä harrastaa. (Lauha pääsee välillä myös valjastelemaan.)
ARWI
- Punatabbyvalkoinen maatiaiskolli, synt. 2015? (Lauhaa nuorempi.)
Arwi tuli meille kesällä 2016 sukulaiselta, elämänmuutoksen takia. Hyvin se on nyt sopeutunut, vähän liiankin - jos kysyy esimerkiksi Amigolta, jota teinipojan liian tuttavallinen käytös häiritsee. Koiriin tottunut ja niistä tykkäävä, myös ihmisten ja kissojen suhteen aika sosiaalinen lentelijä. Arppa on iso, mutta todella kesken vielä... Sen näkee isosta päästä ja isoista tassuista, jotka ovat kooltaan kuin Amigolla mutta muuten tyyppi on täys rimpula jos nämä vierekkäin näkee. Leikkii joka ilta/yö Lauhan kanssa vaanimis- ja jahtausleikkejä, painii, on vähän liian kovakourainenkin välillä. Viihtyy korkeilla paikoilla, hyllynpäälliset ja muu vuorikiipeily on hyvä juttu. Ensimmäinen kissa elämässäni jonka olen saanut loikkimaan valtavia hyppyjä lelun perässä.
Lempilelu: Foliopallot. Arppa käytännössä repii sellaiset kädestä jos vaan saa. Myös "lintuhuiska" on lyömätön.
Yksi suurimmista huveista on tällä hetkellä se, kun revin koiran lihatikuista paloja heitelläkseni niitä Muscalle. Arwi tarvitsee oman osuutensa joka kerta... Mistä syystä riivin osan paloista pienemmiksi ja revin nekin kahtia. Joudun pitelemään kissaa sylissä sen aikaa kun nakkelen koiralle näitä nameja, vasta sen jälkeen voin kunnolla temputtaa Arwia, pyytää syliin tms. Hirveä karkkihirmu tämä on kyllä, kehrää aina kun on edes pieni mahdollisuus saada herkkuja. Juoksisi varmaan perässä pitkin taloakin jos jahdattavalla on namia kourassa.
(Kyllä, ne ovat koirien herkkuja. Tarkistan sopivuuden kyllä, jos en ennen ole kissalle jotain antanut.)
Luottamuksesta sen verran, että eihän Arwi mikään sylikissa ole. Alunperin, kun se oli juuri meille muuttanut, oli nostaminen sen mielestä maailman hirvein asia... Mutta koska ruokapalkka ja ajoitukset ovat olemassa, ollaan päästy Arpulin kanssa siihen pisteeseen että syliin kävellään kehräten namia hakemaan. Yhteen aikaan sain sen änkeämään syliin herkkujen toivossa vähän liian innokkaasti, mutta ilmeisesti taukojen takia se on nyt ollut taas hitusen sylikielteisempi - tai siis ei vaan enää tunge syliin, jos siihen pitäisi muka vaan jäädä löllimään eikä saa karkkia samalla. Jatkelen samalla mallilla eli namittamista (ja silittämistä, sekin on Arwille tärkeää!) ja yritän näin takoa kissan päähän, että ihmisen sylissä voi oikeasti olla eikä vaan käydä.
Kissojen ohella talossa on myös sekarotuinen koiraneiti, joka tosin ei kameran eteen osu kovin usein. Mutta silti, tässä on Musca:
__________________________________________
EDESMENNEET
Tässä pari sanaa ja kuvaa jo edesmenneistä kisuista, nekin nimittäin saattavat postauksissa vilahdella.
Stefu
Vanha pirulainen, kuoli 15 -vuotiaana 2004 kun olin itse yhdeksän. Valkomusta kolli oli hän. Penskana pelkäsin tätä kissaa, mutta en ajattele tätä kovin pahalla. Stefu jos kuka opetti ihmispennuille, miten kissoja käsitellään.
Viiru
Se ensimmäinen tyttökissa tässä taloudessa. En tiedä tarkkoja vuosilukuja, jossain vuosituhannen vaihteessa se eli ja kuoli sen pari kolme vuotta. Viiru oli ruskeatabby.
Needle
Kissa joka ei halunnut kuulua tähän perheeseen.
Rommi
1999-2012. Leikattu mustavalkoinen maatiaiskolli. Ihana peruskissa, asiallinen luonne. Siskon kissa oli hän. Harrasti mouruamista.
Kuva Rommista:
Figaro
2004-2015. Leikattu mustavalkoinen maatiaiskolli, nenukissa Hitler -täplä. Itsepäinen ja aika nero kissaksi. Figaro oli 'miun kissa', mie olin sen ihminen. Se ainoa elukka (tai eliö ylipäänsä) jonka kuolema oikeasti on ottanut koville.
_________________________________________
KISSAILUHISTORIANI
Kissailuhistoriani on koko ikäni mittainen (reilu 20 vuotta), en ole ikinä elänyt ilman kissoja. Niitä on siis ollut aina vähintään yksi, ja enintään neljä kerralla. Ideaalitilanteena olen pitänyt kolmea kissaa.
Kissafriikkeilyni lisääntyi entisestään tässä muutaman vuoden sisällä, en tiedä miksi, mutta ehkä siksi koska kissat nyt vaan ovat niin tuttu juttu, niin läheinen laji, niin oma laji. Niitä on aina ollut. Lisäksi olen yrittänyt vähän panostaa niidenkin piirtämiseen viimeajat, enkä käsitä sitä yhtään miksi ne niin vaikeita paperilla ovatkin kun olen kuitenkin piirtänyt myös kissoja jokseenkin elinikäni. Hommaa ei auta yhtään se, millainen rakenne niillä on: muodoton. Niillä on teknisesti kaula, mutta käytönnössä ei läheskään aina. Yritä siinä sitten opetella kun eläimen anatomia on maailman epämääräisin (hauskalla tavalla).
 |
| Savonkissat on/oli vanha sarjakuvaprojektini, joka toimitti samaa virkaa kuin tämä blogi: tuoda ilmi hassuja asioita kissa-arjesta. Teen satunnaisesti jatkopaloja projektiin, mutta kuollut se käytännössä on. Kaikki piirretyt tilanteet perustuvat todellisuuteen. |
Ehkä tällä blogilla joku selkäranka nyt on kun kirjoitin tämän sivun, joka on pakko-oltava jokaisessa kissablogissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti äläkä ole yrmy.