Kyseessä on lentelijäkissoille sopiva lelu, joka on tehty talouspaperista ja villalangasta. Langan (1-2 m?) toiseen (kepin puoleiseen) päähän tehdään lenkki, jonka saa tiukalle mutta jota ei tarvitse tuhota että sen saa tarvittaessa kepistä irtikin. Kummitukseen riittää yksi talouspaperi, ja suikaleet ovat noin 2 cm leveitä. Naru sidotaan järjenmukaisesti tiukalle niistä tehdyn nipun toiseen päähän.
Nimensä kummituslelu sai siitä, että paikallaan riippuessaan se näyttää hirttosilmukasta riippuvalta haamulta...
Lelu on ollut yllättävän kestävä, vaikka luulinkin että voin joutua tekemään miljoona kummitusta lyhyessä ajassa. Pari kuukautta se on nyt ollut. Repeilleethän nuo suikaleet tietysti ovat, eikä niiden ehjinä tarvitse pysyäkään.
Nopeasti huiskittuna kummitus näyttää riehakkaan kissan mielestä aika houkuttelevalta, ainakin hämärässä kun vain lelun valkoinen osuus lentelee. Myös papereista tuleva ääni saattaa kiinnostaa kissoja, se muistuttanee sitten kauhistuneen pikkulinnun räpyttelyä.
Meillä tämä on toiminut Arwin kanssa, sillä on ihan nuoruutensakin vuoksi hirveästi energiaa purettavana. Kummituksen perässä tehdyt valtavat loikat (ainakin minusta ne loikat ovat valtavia!) ovat Arpalle rutiini. Mielestäni kummituksen kanssa resuaminen ainakin pelastaa Lauhan vähän väliä joutumasta teinipojan energianpurun uhriksi, usein kun painiminen muuttuu sähinän säestämäksi läpsimiseksi ja tyttökissan alistamiseksi, monesti joku myös noituu ääneen. Sehän tiedetään, että tylsiintynyt kissa voi purkaa riehumisen tarvetta toisiin kissoihin.
Idean ja "ohjeen" saa ryöstää.
Tällä hetkellä kummituslelu on käytössä leikityskuvauksissa muita leluja enemmän (minulla on tuohon samaan keppiin monta erilaista vaihtonarua, ja usein ne narutkin ovat sellaisia että niihin saa vaihdettua ne lelut). Tykkään siitä, että työaamuisin voin ennen lähtöä leikittää Arwia hetken, ettei se ehkä nuiji Lauhaa (koska Amppua se ei uskalla) silläaikaa kun kukaan ei ole kotona/hereillä kissoja vahtimassa.
Jännästi kyllä taas tietää, ettei jokaiselle kissalle sovi samanlaiset lelut. Amigoa ei kiinnosta kummituslelu pätkääkään, mutta sen kepin kanssa sen saa hetkellisesti sekaisin jos sitä liikuttelee vaikka peiton alla ja kissa huomaa sen. Arwi resuaa melkein minkä tahansa kanssa, kaivautuu peittojen alle ja tajusi joku aika sitten sen piilostakurkkimisvaanimisleikinkin mitä Lauhan kanssa harrastetaan. Lauhan kanssa meillä on tapana vaikka metsästää isoa sivellintä, jota pidän huoneessani nimenomaan kissanleluna (kun ei ole siveltimistä mitään pulaa todellakaan, on varaa uhrata yksi kissoille). Sen kanssa leikitään myös vaanimisleikkiä, jossa ihminen kurkkii vaikka tuolin takaa ja kissa 'saalistaa'. Tietysti kissakohtaisista leikityksistä saisi vaikka mitä litaniaa aikaiseksi... Jätettäköön ne tuonnemmaksi siis.
Myös naksutintemppuiluja olen yrittänyt pikkupojalle opettaa, alkaen vasta perusjutuista eli naksuttimeen ehdollistamisesta. Tarpeeksi suurella herkullahan siitäkin pitäisi selvitä; onneksi tuo on harvinaisen monipuolinen kissa, mitä namien maistuvuuteen tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti äläkä ole yrmy.