Kissanminttuhiiri

Tässä lähiaikoina ostettiin pahkuroille uusia leluja, joita sitten testattiin... Lauha varsinkin niistä innostui (siksikin sitä tuli kuvattua enemmän). Kahdesta hiirestä varsinkin tuo luonnonvärinen pörröpallura villitsi, vielä kun kissanminttuakin sisälsi.

Kuvailin tätä sähläämistä sitten siskon kanssa... En osaa koskaan kuvata mitään laadukasta kissojen kanssa, kun on kyse sisätiloissa tapahtuvadsta leikityksestä, ja salamavaloa on pakko käyttää. Huonouden takia en myöskään jaksa paljoa näpleöidä näitä jälkikäteen koneella, mitä nyt laitan nimmarit että tunnistaa omiksi. Turha ruveta mitään rajailemaan ja valoja muokkimaan, kun kuva on jo lähtökohtaisesti surkeasti rajattu ja niin edelleen.

Koska kuvia tulee aina niin paljon, ja osassa voi näkyä vaikka ihmisiä tai jos kuva ei muuten vain ole katsomiskelpoinen, laitan toki vain osan tänne. Hauskimmat lähinä, tai jos tallennan jotain outoa.

Halitaan...

En pysy sinkoilijan mukana.

Illuusio, kiitos kissan ja lelun yhteneväisten värien ja tekstuurien.

Otin siinä sivussa myös muutamat kissaselfiet, ehkä koska teki mieli kuvata yksityiskohtia kuten neniä, nenäpiikarvoja ja silmiä. Koska kissa oli kerrankin sekunnin aloillaan eikä husinut joka suuntaan.

Sen jälkeen mentiin pahvimökkeröön. Kissa sisälle, hiiri heilumaan ulkopuolelle jotta sitä voi nerokkaasti saalistaa tassunmentävästä rakosesta. Näissä räpsyissä laatu laskee syvemmälle kuin sallisin. Tälläisiä ei edes toisissa kissablogeissa voi nähdä? Tämä talo ei ole studio-oloja nähnytkään, joten turha on panostaa mihinkään muuhun kuin rajaukseen. Zoomikaan ei toimi uudessa pokkarissa niin kuin tuossa järkkärissä, jolla voi zoomata ihan miten haluaa, oli makro päällä tai ei.

Mahtavat kynnet.

Manuli-ilme.

No, en nyt tiedä miten tämän blogin kanssa jatkuu. Kämppään on tullut kolmas kissa, jota olen jo ehtinyt kuvata (mutta en ladata kuvia koneelle). Ovat nyt Lauhan kanssa paljon pelmunneet pitkin päiviä ja öitä, kerta mahdollista on ja molemmat ovat nuoria. Jos saan mitään järkevää ikuistetuksi niin tännekin aikoilisin niitä pistellä.

Toistaiseksi olen miettinyt, että koska päivämäärät pitää aina penkoa esiin ja kuvanlaatu on tyypillisesti yhtä surkeaa kuin tässä tekstissä, niin en pyri julkaisemaan mitään missään tietyssä järkässä. Kunhan tietyt kasat tulevat samaan tekstiin. Näen kuvistani ainakin sen, mitkä on otettu samoina kertoina.

Marjalaatikkokissa

Marjalaatikoista saa kissoille hyviä pesiä. Pehmustettuna ja patterin viereen sijoitettuna.

Onko mitään suloisempaa?

Kissan kanssa keskusteleminen

Ensimmäinen tapa, millä ei-kissaihmiset (ns. mauttomat, yhden vitsin mukaan) yrittävät ottaa kontaktia kissoihin, on tämä: "mauuu, mäyyy" kävellen samalla sormi ojossa kohti poismenevää kissaa. Yleinen oletus kun on, että kissat maukuvat. Onhan se niin. Ne maukuvat yleensä ihmisille.

Mutta eivät aina, eivätkä juurikaan toisille kissoille. Olen itse todennut, että jos haluaa sanoa kissalle "moi" kissatyylillä, täytyy kurista. Se on ihan mahtavaa. Maukuminen aiheuttaa kissoissa lähinä hämmennystä tai sellaisen "what the..." -ilmeen, mutta kurinaan vastataan kurinalla ja usein häntää tärisyttäen.

KURRRR!

Tämä talous on melkein ainoa missä olen kuullut ihmistenkin kurisevan kissoille, telkkarissa tai nettivideoilla sitä ei tapahdu koskaan vaikka ne ihmiset olisivat kissahörhöjä. Minkä lie takia. Ihminenhän ei osaa kehrätä, joten lähin keino kertoa aikeensa olisi kuriseminen.

Se toimii.

Siksi onkin vähän häirinnyt viimeaikoina, kun tuntuu, etten enää osaa kurista. Se on sentään se tapa jolla saan Lauhan sisälle häkistä, jos tarvitsee. Sen lisäksi namipussin rapistelu toimii toki myös, muttaensisijaisesti pitäisi jollain lajityypillisellä tavalla saada elukkaan yhteys meikäläisen mielestä.

Tämä blogi on vähän jäänyt. Ja minä niin vihaan sitä, jos joku asia jää, ja takaisin kärryille könyäminen on vaikeaa, kun hevonenkin pitäisi ensin saalistaa takaisin hallintaan.

Postauksen kuvat on otettu uusimmalla kamerallani, joka on joillakin digijärkkäreille tyypillisillä ominaisuuksilla höystetty pokkari. Se on nyt se, joka siirtyy pikkukameran tilalle spontaanien kissakuvien aikaansaamisessa. Tai siis, siirtyihän se jo aikaa sitten! Haukotuskuva Amigosta oli ensimmäisten joukossa, mitä tällä tuoreudella räpsin. 

Pikkupoikkeus: Musca kaivelee lunta

Kissanketaleet on kissablogi, mutta varmaan tuolta kissasivulta selviää jo että on meillä täällä koirakin. Hankalasti kuvattava mokoma, vaan. Kuvia Muscasta on kertynyt melko paljon kyllä, miksi ei, ja yleensä pyrin tallentamaan kaikkea hauskaa mitä sekin on touhunnut.

Tämän postauksen kuvat on otettu aika rankasti kontrastitettuina ja niin, että taustat ovat olleet järjestään aika valkoistuneita. Otin ne keväällä 2015, nähtävästi, ja muokkasin taustoista kaikkea pois ja sumentelin yrittääkseni tehdä kuvista vähän puhtaampia. Onnistumisesta en sano mitään. Talvisin tuohon pihalle kertyy aina suht iso lumipenkka tiettyyn kohtaan - pentuna myö siinä möyrittiin, nykyään taas Musca...

Tällainen hömppäneiti se nyt kuitenkin on.

Panta loistaa punaisuuttaan.

Kaivettuaan tarpeeksi Musca aina hinkkaa kylkiään lumeen ja örisee.

Aina välillä otan Muscan ja Lauhan pihalle yhtä aikaa, Musca siis irti ja kissa valjaissa.

Köllötys sinisyydessä

Otin taas kerran videota Lauhan leikityksestä, koska en kuitenkaan saa sen sekoiluja stillikuvattuakaan. Videoissa on vaan se huono puoli, etten tajua niiden muokkaamisesta mitään enkä oma mitään paikkaa minne voisin tallentaa ne nettiin.

Laatu näissä videoissa on jostain syystä ihan kauhea, vaikka säädin valotusta ties miten paljon. Yksi vika voi olla se, että kameran mielestä pelkkä kattovalo tarkoittaa keskiyönpimeyttä... Siis nimenomaan olkkarissa.
Ihan huvin vuoksi otin videot tällä kertaa monokromaattisina eli sinisenä ja mustavalkoisena. Tallensin sinisestä videosta myös monta screenshottia, kerta olin tajunnut ajatella screenshottiasiaa jo kuvatessa. Tarkoitus on, että nämä hömelöt asennot ovat oikeasti tallessa eikä pelkästään muistissa. Ja koska video oli niin järkyttävän tumma, laitoin kuviin vähän kontrastia ja kirkkautta jälkikäteen.

Mahdollisiksi nämä tulivat siksi, koska olin jo kerennyt väsyttää Lauhaa riehumisen merkeissä ennen matolla löllimistä. Siksi se oli jo laiskemmalla päällä.

"Oho, leijuva pallo!"

On se vaan söpö otus. Patonki.

Vieterihuiskan testausta

Ostin kerran tuollaisen imukuppisen vieterihuiskan Lauhalle. Ajattelin, että ehkä se sen kanssa viihtyy jonkun aikaa eikä tee tuhmuuksia. No. Lelu kyllä kiehtoi, mutta imukuppi ei kiinnittynyt mihinkään (paitsi jälkeepäin lasipintaan, jossa se on varmaan vieläkin, mutta se on olkkarissa), joten tyydyin leikittämään Lauhaa "normaalisti".

Nämä kuvat eivät ole niin hauskoja kuin monet muut samanlaisissa tilanteissa ottamani, mutta julkaisenpahan silti.

Yritän aina lähinä ohjata sen leikkimään jollain järkevällä kännykkäpussin sijaan.

Lisäksi en ole noille tehnyt muistaakseni tasan mitään croppauksen ja signeerauksen ohella, eli aivan luomuja kuvia ovat. Syynä lienee ollut niiden tekninen surkeus.