Arwi lentää

Tämä on hyvin tuore juttu, tapahtui nimittäin tänään. Mikäs sen parempi tapa aloittaa vuosi 2017 - onhan tänään juuri yhden edesmenneen kissan, Rommin, nimipäivä, ja tänään myös tapahtui heti ensiksi kaiken maailman sekoiluja.

Eli siis, oltiin kaksosen kanssa laittamassa teetä, kun tyypilliseen tapaan teinit nujus jotain hyvin normaalia siinä sivussa. Vähän väliä kuului joko joulukuusentuhoamis- tai kissanpöllytysääniä. Joku kävi kuusenmaton alla ja toinen söi luvattomia asioita viereisessä huoneessa.

Jossain välissä Lauha juoksi keittiön läpi niin rutussa kuin olen kissan ikinä nähnyt juoksevan. Yleensä nämä lentävät ohi kuin kiitolaukkahevoset, mutta tällä kertaa typsy laukkasi tiiviinä kuin koottu kouluratsu. Seuraavaksi se löytyi rapisemasta raapimapuun juurelta (sieltä mistä se laukkasi, keittiössämme on kaksi oviaukkoa eli kissat voivat halutessaan juosta kiekkaa suuntaa vaihtamatta).

Tässä vaiheessa Arwi oli tullut surkean suttuni ylemmän kuvan mukaisesti kaapinkulmalle lojumaan. Itse olin tuossa vasemmalla jotenkuten näkyvän tuolin kohdalla, varmaan laittamassa hunajaa teehen tms. Lauha rapisi raapimapuulla, mikä kiinnitti pikku hämähäkkimiehemme huomion, se kun ei sitä neitiä vissiin nähnyt sijainnistaan käsin.

Tuosta löllimisestä seuraava muistikuvani on hetkestä, jona Arwi on melkein ohittanut minut ja ikäänkuin leijuu metrin korkeudessa puolipystyssä selkäkyyryasennossa (mitä en saanut piirrettyä oikein).

Se siis loikkasi siltä lojumalta ehkä parin metrin matkan eteenpäin, kuin hidastettuna, kohti Lauhaa. Tyypistä ei lähtenyt minkäänlaista ääntä (paitsi siinä vaiheessa kun tassut kohtasivat lattian, kerrankin jopa virheettömästi). Tuo sarjakuva ei oikeasti kerro esimerkiksi keittiömme anatomiasta mitään, joten tuosta ei ehkä tajua miten pitkä ja korkea se loikka oikeasti oli.

Myö ihmiset oltiin vaan että MITÄ se Arppa äsken teki?! Justhan se sekunti sitten köllötti levallaan tuossa, minkä jälkeen muistan sen tosiaan vain leijuneen ilmassa kohti toista kissaa... Piti ainakin miun opetella uudelleen hengittämään tuon jälkeen, nauroin vissiin liikaa.

En oikeasti usko tätä vieläkään, mutta pakko se on, kun en ollut yksin sitä todistamassa. En toisaalta ole yhtään yllättynyt... Ainoa asia mikä ketuttaa on se, ettei tätä saatu videolle.

En saanut tähän postaukseen, enkä suttusarjakuvastrippiinkään, sitä koomisuuden tunnetta ja tilanteen yleistä absurdiutta, joka tilanteessa vallitsi. Just tuommoset yllärihypyt ovat asioita, joita kissat tekevät... Aina silloin kun ei oleta, että niin käy.




Nii että järjenvastasta uutta vuotta 2017 sinne vaan, missä nyt kukaan tätä ikinä lukeekaan! 

(Muistakaa kuvata kaikki mahdolliset hulluudet mitä kissanne tekevät!)

Et muute mee ylös!

Taisi olla ihan normaali maanantaiaamu. Ei siinä silleen mitään, se ei todellakaan ole lempiviikonpäiväni eikä varmasti ole monen muunkaan. Mutta tämä yksi maanantai piti sisällään absurdilla tilanteella varustetun aamun.

Tilanne oli ohi niin nopeasti etten ehtinyt sitä oikeastaan tallentaa vaikka kamera olikin valmiudessa. Säästin yhden kökön kuvan, ja töihin päästyäni töhersin näkemästäni sekoilusta surkean sarjakuvastripin aikomuksenani kertoa sillä, miten tilanteessa oikeasti kävi. 

Ehkä surkein Savonkissat -strippi jonka olen tehnyt... Visuaalisesti.

Eli juttu kulki oikeasti näin: Kakarat remusivat ja rallittelivat ympäri olohuonetta, ja sinkosivat sitten yhtäaikaa raapimapuun päälle tolpan juureen. Arppa päätti, että hän kiipeää ylös, mutta leikatut kynnetpä eivät pitäneet. Lauha meinasi kiivetä myös mutta tuli kiskoneeksi Arwin kokonaan alas, ilmeisesti niin että lopulta Arwi istui sen päällä tai jotain. Mie ja kaksonen kuoltiin tälle aivan täysin, harvoin sitä oikeasti näkee että kissa kiskoo toisen kissan tolpasta alas.

The teinipenskat eli Lauha ja Arwi. Ilman niitä molempia ei tuota tilannetta olisi tullutkaan. Kuka muu olisi kiskonut alas ja kenet? Amigo ei edes yritä mitään tolppaa kiivetä eikä edes osu tuohon Lauhan kanssa yhtäaikaisesti. Eikä kumpikaan teineistä saa tuota vanhaa ukkoa liikkumaan mihinkään suuntaan, kaikista vähiten ylöspäin, vaikka miten hätyyttäisi. Siitä seuraisi vaan slapstick -tyylinen vastareaktio.

(Huom. tätä julkaistessani tolppa on vaihtunut kissanmajaan, josta ylähyllylle pääsee hyppäämällä.)

Amppu löllii

Tästäkinhän on jo aikaa, mutta kuvat eivät ennen tätä ole nettiin päätyneet. Miten kaikki muut osaavat ja jaksavat pitää kaiken ajankohtaisena? Instagrammillako? (Älkää muuten edes ehdottako sitä...) Tietysti teoriassa voisin tehdä niin, että kun olen kuvannut jotain, lataan kuvat saman vuorokauden aikana koneelle, muokkaan ne ja pistän blogiin jos niistä siihen on. Mutta en mie piru vieköön jaksa, jos kuvia on yhdessä satsissa 300... Siihen kuolee. Nopeastihan ne läpi selaa, mutta juuri siksi.

No joo. Tässä tulee nyt kuvia, joita pidän jopa hauskoina. Kerran luonnostelinkin jotain yhden pohjalta. Amigolla oli rento aamu ja sitä piti rapsutella ja hieroa mahasta. Rapsutustarpeesta se kertoo kiehnäämällä ja ilmaa leipomalla, ehkä kehräyksellä ja kurinallakin.

Kissa leviää.

Se sulaa auringossa hiukan ja ikäänkuin valautuu sohvan muotoihin, mahdollisimman laajalle alueelle.

Sulaneen kissan rapsuttelu on täydellisintä mitä voi tehdä, kun pitäisi lähteä töihin.

Luonnosteltu kuvasta nro 4. Ei se ihan vastaa valokuvaa, mutta ei sen tarvitsekaan.

Ja ens kerralle pitäs tulla se mille ihan oikeasti pystyy repeämään. Näin niinkun kokemuksen perusteella. Tapahtuma-ajankohta oli sama kuin tällä sohvallesulamisella.